Saavun Tampellan alueelle. Tilajärjestely on aikanaan suorastaan huutanut oikopolkua, joka on tähän tietysti syntynyt. Tällaiset ei-olemisen tilassa olevat viherlaikut ovat valitettavan harvinaisia keskustassa.
Parkkipaikka kelloportilla. Tuhansien jalanpainallusten kovettama savipolku tukee ajatusta, että parkkiruudunvuokraajat asioivat keskustan suunnassa eivätkä Tampellan alueella.
Matkalla museolle ohitan vuoden 2017 peruutusonnettomuudessa menehtyneen valaisinpylvään muistomerkin. Koivujen kanssa tilan jakava janoinen nurmikko menettää nurkkaansa jalka- ja pyöräliikenteelle.
Vapriikki jää taakse, suuntaan sillalle kohti Finlaysonin aluetta. Sähköpotkulaudan suunnasta katsottuna oikopolku on aika luonteva ratkaisu, sillä tien sulkemiseen autoilta on satsattu huomattava määrä kiveä ja savea. Lisäksi samassa katusulussa on lehtevä puu, jolloin kävelijä ei välttämättä edes huomaa että tie toki jatkuu, mutta liikenteeltään kevennettynä, ja valitsee viheraluediagonaalin.
Tässä on kivetty, virallinen kulkuväylä jäänyt vähälle käytölle, koska sitä kulkiessa päätyy ylämäen juurelle. Reittivalinta myös pidentää matkaa huomattavasti. Alamäki toimii alikulkutunnelissa, koska sinne on vaivatonta laskeutua ja ylös on aina noustava, jos aikoo päästä määränpäähänsä. Tässä tapauksessa liikkujalla on suoraan edessä vaihtoehtoreitti, eli polku nurmikon yli. Vuosien mittaan oikoreitti on saanut virallisempaa asemaa (siihen on ilmeisesti levitetty soraa) ja alkuperäinen reitti museoituu.
