Kartta vuodelta 1951.

Epilänharju esteenä ja resurssina

30.4.1951 päivätyssä kartassa näyttäisi Parkanon-junarata kulkevan Epilänharjun läpi. Linjaus jäi suunnitelmaksi, sillä rata valmistui vuonna 1971 harjun pohjoispuolelle, oikeastaan sen rinteeseen hieman nykyistä Vaasantietä korkeammalle.

Epilänharju on osa läpi Tampereen läpi kulkevaa harjumuodostelmaa, johon kuuluvat muun muassa Pyynikinharju ja Pispalanharju. Korkeuskäyräkartasta näkee, kuinka Messukylän, Hakametsän, Ratinan, Pispalan, Lielahden ja Lamminpään alueelta harju katkeilee. Nämä nykyisin maisemoidut soranottoalueet ovat nähtävissä maastossa, Ratinanharjua lukuun ottamatta.

Epilänharjun katkeaminen alkoi tiettävästi Porin-junaradan rakentamisesta 1890-luvulla. Sitä ennen soraa oli varmasti käytetty rakentamiseen, mutta kaivannot eivät muuttaneet maisemaa. Junarata oli rakennettava harjun pohjoispuolelta Pispalasta eteläpuolelle Epilään. Harjuun kaivettiin siis aukko, joka laajeni myöhemmin Lielahden ratapihaksi Porin-radan ympärille. Harju jatkui vielä ratapihan pohjoispuolella. 1910-luvulla harjuun tehtiin Enqvistin sellutehdasta varten leikkaus pohjoiseen ja 1960-luvun aikana levennettyä ratapihaa ja Parkanon-rataa varten maastoa muokattiin edelleen niin, että Epilänharjun itäpää sai nykyisen muotonsa. Nykyisen kaasuvoimalan alue on kokonaan entistä Epilänharjua. Länsipäässä Soraseulan soranottoalue oli laajimmillaan yli puolen kilometrin pituinen. Eteläpuolella omakotitalorakentaminen nakersi jyrkkää rinnettä.

Kenties haluttiin varjella hyvää soranottoaluetta. Soranotolle oli motiivinsa, jotka ovat aivan ymmärrettäviä, ja Pispalasta muodostui rakennetun ympäristön myötä kulttuurihistoriallisesti tärkeä kohde. Mutta kuinka hienoa olisikaan kulkea harjun lakea yhtäjaksoisesti koko kaupungin läpi. Samoja polkuja joita oli kenties kuljettu tuhansien vuosien ajan.

Epilänharjun kohdalla ei ole käyty samanlaista säilytyskamppailua kuin Pyynikinharjun kanssa. Epilänharju oli ennen kaikkea helppo soranottopaikka. 1900-luvun alkupuolella se hakattiin puista paljaiksi, joten ulkoilu tuulisella harjulla lienee ollut melko harvojen harrastus. Kenties Pyynikki on säästynyt Ratinan kustannuksella. Maa-aines saatiin kaupungin ydinkeskustasta 1950-luvulle saakka. Silloin suunniteltiin moottoriteitä Tampereelle neljästä suunnasta. Kasvavaan henkilöautoliikenteeseen nähtiin ainoana ratkaisuna teiden lisääminen. Pispalan kannaksen liikenne olisi hoidettu Pispalan valtatiellä, moottoritiellä ja kehätiellä eli nykyisellä Rantatiellä, joka olisi tarvittaessa rakennettu kuusikaistaiseksi. Säteittäiset moottoritiet kyllä rakennettiin Kuljuun ja Nokialle, mutta kaupungin sisäistä, suunnitelmasta riippuen tavalla tai toisella Pyynikinharjuun vaikuttavaa moottoritietä ei koskaan rakennettu. Asian käsittelyssä olivat vastakkain liikenteen sujuvuus ja sitä kautta Tampereen alueen taloudellinen ja väestöllinen kehitys sekä Pyynikin luontoarvot, jotka tunnustettiin jo 1950-luvulla.

Pyynikinharju pyhittyi luontoalueeksi, mutta Epilänharju ei ehtinyt saada samanlaista asemaa. Luontoa ei 1900-luvun alkupuolella yhdistetty vapaa-aikaan ja hyvinvointiin siten kuin nykyään. Epilänharju oli resurssi. Sen puut hakattiin ja soraa kaivettiin tarpeen mukaan. Epilänharjun sorakuopat on maisemoitu, tosin maisemoinnissa on tainnut olla toiminta-ajatuksena jonkinlainen luonnontilaan saattaminen, eli on annettu olla. Soraseulan monttua on hieman ennallistettukin jo betoniaseman vielä toimiessa: ajosta palaavat betoniautot ajettiin harjun päälle ja säiliöt tyhjennettiin sorakuopan rinteeseen.

Jos ajattelee ennallistamista vaikkapa 50-100 vuoden ajalle, voi Epilänharjusta lohmottuja paloja joskus palautuakin. Jos Lielahden maakaasuvoimalaa ja ratapihaa ei olisi, voisi reippailija joskus kulkea harjulta harjulle ilman alas laskeutumista. Jos Tampereen läntinen oikorata joskus toteutuu, pääradan tavaraliikenne ohittaa Tampereen kokonaan jostakin Lempäälän paikkeilta. Jäljelle jäävät henkilö- ja mahdollinen lähijunaliikenne. Porin radan henkilöliikenne saattaa joskus loppuakin ja lähiliikenne saatetaan hoitaa raitiovaunuilla esimerkiksi Nokialle asti. Tampereen sähkölaitos on panostanut Tarastenjärven hyötyvoimalaitokseen ja Naistenlahden voimalaitoksen biopolttoainevalmiuteen. Jostain on jäänyt korvan taakse, että sähkölaitos kaavailisi yhden yksikön lopettamista. Jos näin on, olisi se luultavasti Lielahden maakaasuvoimala. Sen prosessia lienee vaikeampi sovittaa uusiin vaatimuksiin, ellei maakaasua vaihdeta johonkin uudentyyppiseen biokaasuun. Yhtenä vaihtoehtona on, että yhdyskuntajätettä aletaan polttaa myös maakaasuvoimalan alueella, kuten Tarastenjärven hanketta suunniteltaessa esitettiin. Rautatie polttoaineen kuljettamista varten olisi valmiina.

Ennallistamiseen voi silloin joskus käyttää täyttömateriaaliksi purettuja 1960- ja 1970-luvun elementtikerrostaloja, joiden saneeraamisesta on luovuttu kohtuuttomien kustannuksien ja edullisten puurakentamisinnovaatioiden takia.

Kartta Epilänharjun itäpäästä vuodelta 1951.
Kartta Epilänharjun itäpäästä vuodelta 1951.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *