Oikomiset 3

Tampella2

Saavun Tampellan alueelle. Tilajärjestely on aikanaan suorastaan huutanut oikopolkua, joka on tähän tietysti syntynyt. Tällaiset ei-olemisen tilassa olevat viherlaikut ovat valitettavan harvinaisia keskustassa.

Tampella4

Parkkipaikka kelloportilla. Tuhansien jalanpainallusten kovettama savipolku tukee ajatusta, että parkkiruudunvuokraajat asioivat keskustan suunnassa eivätkä Tampellan alueella.

Tampella1

Matkalla museolle ohitan vuoden 2017 peruutusonnettomuudessa menehtyneen valaisinpylvään muistomerkin. Koivujen kanssa tilan jakava janoinen nurmikko menettää nurkkaansa jalka- ja pyöräliikenteelle.

Tampella3

Vapriikki jää taakse, suuntaan sillalle kohti Finlaysonin aluetta. Sähköpotkulaudan suunnasta katsottuna oikopolku on aika luonteva ratkaisu, sillä tien sulkemiseen autoilta on satsattu huomattava määrä kiveä ja savea. Lisäksi samassa katusulussa on lehtevä puu, jolloin kävelijä ei välttämättä edes huomaa että tie toki jatkuu, mutta liikenteeltään kevennettynä, ja valitsee viheraluediagonaalin.

Tampella5

Tässä on kivetty, virallinen kulkuväylä jäänyt vähälle käytölle, koska sitä kulkiessa päätyy ylämäen juurelle. Reittivalinta myös pidentää matkaa huomattavasti. Alamäki toimii alikulkutunnelissa, koska sinne on vaivatonta laskeutua ja ylös on aina noustava, jos aikoo päästä määränpäähänsä. Tässä tapauksessa liikkujalla on suoraan edessä vaihtoehtoreitti, eli polku nurmikon yli. Vuosien mittaan oikoreitti on saanut virallisempaa asemaa (siihen on ilmeisesti levitetty soraa) ja alkuperäinen reitti museoituu.

Elementtirakentamisen kultakausi: Tesoma – metsälähiö

Merkittävä osa nykyisen Tesoman alueesta kuului aikanaan Thunebergien omistamaan Kaarilan kartanoon. 1960-luvun alussa myytiin maata muun muassa Haukiluoman, Ikurin, Kalkun, Raholan, Tesomajärven ja Tohlopin alueilta useita satoja hehtaareita, suurin osa kartanon maista, Tampereen kaupungille, jonka toimesta asemakaavoitettiin Ristimäen ja Tesomajärven alueet vuonna 1963. Ristikukkulan (Kohmankaari) asemakaavanmuutos tehtiin vuonna 1965 ja Länsi-Tesoman vuonna 1968.

Kaupunki vuokrasi maat rakennuttajille 60 vuodeksi. Kerrostalot rakennettiin viitenä kokonaisuutena kolmelle alueelle. Tesomajärven kiinteistöosakeyhtiö aloitti syksyllä 1963 ja sen rakensi Rakennustoimisto Mattinen & Niemelä, kuin myös seuraavana vuonna aloitetun Kiinteistö Oy Tesomajärven. Tesomajärven alue valmistui vuonna 1969. Vuosina 1964–1967 valmistuivat Tampereen Säästöpankin perustaman asunto-osuuskunta Ristikukkulan talot Kohmankaaren varrelle. Ne oli tarkoitettu ensisijaisesti vähävaraisille perheille. Asuntokeskuskunta Hakan rakentamat vuokra-, osuuskunta- ja osakeasunnot Länsi-Tesomalle Virontörmänkadun itäpuolelle valmistuivat vuosina 1968–1972.

Lähteet

Raitio, Raine, Tesoma: lähiöelämää Länsi-Tampereella. Tesoman kaupunginosakirja. Setlementti Naapuri & Tampereen kaupunki, Tampere 2004.

Tampereen keskustan ulkopuolisten 1960- ja 1970-luvun asuinalueiden inventointi ja arvottaminen. Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen/Maankäytön suunnittelu, 2010.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarilan_kartano

Elementtirakentamisen kultakausi: Tammela – betonikaupunki

Lavean määritelmän mukaan Tammelaksi voidaan käsittää pohjoisessa Kekkosentien, idässä Kalevan puistotien, etelässä Kalevantien ja idässä rautatien rajaama alue, jolloin Tammelaan kuuluisivat kaupunginosat XIV-XVII. Tiukemman määritelmän mukaan Tammelan rajat kulkisivat pohjoisessa Osmonpuistoa ja etelässä Itsenäisyydenkatua pitkin, eli siihen kuuluisivat kaupunginosat XV-XVI.

Tammela-nimi juontaa Hatanpään kartanon Tammelan torpasta. Tampereen kaupunki osti alueen vuonna 1876. Kaupunginvaltuusto päätti vuonna 1880, että alue varataan työväenasunnoille, ja asemakaava tätä varten laadittiin vuonna 1887 ja täydennettiin vuonna 1897. Tammela kaavoitettiin perinteistä ruutuasemakaavaa noudattaen ja sinne asettui paljon entisen Kyttälän asukkaita. Vuonna 1890 tontit huutokaupattiin vuokralle niin, että 10 vuoden vuokra-ajan jälkeen sitä jatkettiin 10 vuodella tai vuokraaja saattoi ostaa tontin. Kaikki tontit menivät yksityishenkilöille ja laajamittainen rakentaminen alkoi. Kaupunki osti myöhemmin joitain alueita. Tammelan rakennuksia tuhoutui paljon sisällissodassa ja talvisodassa, mutta niiden tilalle rakennettiin uusia puutaloja.

Asutuksen lisäksi Tammelassa on muun muassa koulu, puistoja ja tori. Siellä on ollut metalli- ja varsinkin kenkäteollisuutta. Kenkätehtaat ovat nykyään asuin- ja toimistokäytössä.

Elementti-Tammelan synty noudatti samaa kehitystä kuin Amurinkin: rakennusyhtiöt, asuntoyhtiöt ja pankit ostivat vierekkäisiä tontteja taloineen, jonka jälkeen vanhat talot purettiin ja 2-6 vanhan tontin muodostamalle alueelle rakennettiin kerrostalo tai kerrostaloryhmä. Erona kuitenkin oli, että Tammelassa oli jonkun verran myös vanhoja kivitaloja ja että rakentaminen tapahtui nopeammin ja asumistiheydestä tuli korkeampi kuin Amurissa. Rakennusoikeutta lisättiin vuoden 1966 asemakaavassa. Tammelan ensimmäiset elementtikerrostalot valmistuivat vuonna 1967. Voimakkaimmillaan rakentaminen oli 1970-luvun alussa. Liikennekatujen määrä väheni.

Tammela ei ole lähiö, mutta kylläkin alue- ja lähiörakentamisen ajan tuote. Toisin kuin esimerkiksi Lentävänniemen ja Tesoman kaltaiset metsälähiöt, betoni-Tammela rakennettiin kantakaupunkiin ja sen tieltä purettiin pois vanhoja rakennuksia.

Lähteet

Koivisto, Ilona; Tuulasvaara-Kaleva, Tiina, Liitoksista lähiöihin. http://www.historia.tampere.fi/kaupunki/index4.htm

Wacklin, Matti, Tammela: Tarinoita torin kulmilta. Tampereen Tammelalaiset –yhdistys & Tampereen kaupunki, Tampere 2008.

Elementtirakentamisen kultakausi: Kaukajärvi – onnellisen ihmisen hyvä paikka asua

Kaukajärven lähiö muodostuu kolmesta entisestä tilasta, Haiharasta, Kaukajärvestä ja Vilusesta. Kapteeni Anshelm Grahn osti Keskisen tilan vuonna 1872 ja nimesi sen Haiharaksi. Vuonna 1886 hän osti Alasen tilan ja liitti sen Haiharaan. Anshelm Grahnin kuoltua tilan perivät hänen kolme tytärtään. Heistä viimeinen, Naema, kuoli vuonna 1932, ja tila siirtyi velipuoli Bertel Grahnille ja vuonna 1940 hänen tyttärelleen Gunvorille. Sen jälkeen tilan maita myytiin vähitellen.

Kaukajärven tila syntyi, kun pankinjohtaja Bertel Grahn osti vuosina 1902–1903 useita tiloja ja liitti ne yhteen. Useimmat tilat olivat kuuluneet Hatanpään kartanolle. Bertelin kuoltua tila siirtyi vaimolle Dagmarille, joka vuonna 1952 myi suurimman osan sen maista Tampereen kaupungille.

Vilusen tila oli talonpoikaissuvun omistuksessa vuoteen 1869, jolloin sen osti kunnallisneuvos Knut Stjernwall. Hänen kuoltuaan tilalla oli useita omistajia, kunnes se siirtyi 1930-luvulla Kalle Leppämäeltä Tampereen kaupungin omistukseen.

Kaukajärvi oli Tampereen ensimmäinen lähiö. Kasvavalla kaupungilla ei ollut tarpeeksi maata suurten asuntokokonaisuuksien rakentamiseksi. Yksityisyritykset alkoivat ostaa maata.  Tampereen kaupunkikin rakensi alueelle asuntoja, mutta suurin osuus oli kahdella rakennusyhtiöllä. Vuonna 1962 Rakennustoimisto Niilo Ahti Oy ja Keskisen Rakennusliike Oy ostivat osan Haiharan tilasta. Tämän lisäksi ostettiin muita maa-alueita sekä hankittiin valtiolta maata vaihtokaupoilla. Tampereen kaupungin suostumuksella teetettiin asemakaava, jonka esikuvana oli Espoon Tapiola. Rakennussuunnitelma valmistui elokuussa 1964, asemakaava hyväksyttiin marraskuussa ja rakentaminen alkoi joulukuussa.

Ensimmäinen asukas muutti uuteen rakennukseen syyskuussa 1965. Kaukajärven alueen kerrostalot valmistuivat 1970-luvun puoliväliin mennessä. Viereisen Annalan kerrostaloja alettiin rakentaa vuonna 1972, joista viimeiset valmistuivat 1980-luvun alussa.

Kaukajärvi on järven toiselta puolelta Kangasalantieltä katsottuna jylhä ja jopa monumentaalinen kokemus. Pitkät valkoiset nauhatalot harvan puuston takana. Ne eivät nouse puiden yläpuolelle, vaan ovat leveyssuunnassa veden ja taivaan välissä kuin katsomona järvelle päin. Järvenrannan ensimmäisen vaiheen talot ovat harvinaisen mallisia. Alueen väljyys on säilynyt ja rakennuksia on kunnostettu alkuperäisiä värejä ja yksityiskohtia huomioiden. Myöhemmin rakennetut Kaukajärven osat (Juvan- ja Keskisenkatu) ovat olleet näyttävä kokonaisuus monikerroksisine taloriveineen.

Lähteet

https://kartat.tampere.fi/oskari.

Närhi, Mikko, Hervanta: vuorenpeikkojen maa. Hervannan tiedotusyhdistys: Tampereen kaupunki, 1993.

Riihonen, Eeva, Kaukajärven tarinoita. Tampereen kaupunki: Kaukajärviseura, 1995.

Elementtirakentamisen kultakausi: Peltolammi – yhteismetsä ja lämpökeskus

Nykyisen Peltolammin alue kuului aikaisemmin Hatanpään kartanoon. Kartanon omistaja Fedi Idman joutui taloudellisiin vaikeuksiin takaussitoumuksiensa vuoksi vuonna 1912. Seuravana vuonna Tampereen kaupunki osti kartanon 1459 hehtaarin kokoisen maa-alueen. Peltolammille laadittiin ensimmäinen, omakotiasutukseen perustuva asemakaava vuonna 1948. Uusi, kerrostalopainotteinen asemakaava vahvistettiin vuonna 1965.

Tarinan mukaan rakennusliike Mattinen & Niemelällä oli kesällä 1958 Sammonkadun varrella rakenteilla yli 100000 kuutiometriä muuraamalla ja rappaamalla valmistettavia rakennuksia ja työmaalla yli 100 rakennusmiestä. Lakot olivat tuolloin yleisiä, ja nämäkin työntekijät pitivät sellaista kuusi viikkoa. Se oli ratkaiseva syy halvempien materiaalien ja menetelmien etsintään Mattinen & Niemelällä, josta kehittyi yksi merkittävistä elementtirakennustekniikan hyödyntäjistä Suomessa. Tiilikuutiometri oli kuusi kertaa kalliimpi kuin betonikuutiometri ja tiilikuutiometrin käsittely vaati nelinkertaisesti työtä. Mattinen & Niemelä oli monessa ensimmäinen. Se hankki vuonna 1958 torninosturin, jotka olivat silloin hyvin harvinaisia rakennustyömailla, ja perusti oman elementtitehtaan. Yhtiöltä valmistui Kalevaan puolielementtikerrostaloryhmä jo vuonna 1959. Ruotulan kerros- ja pientaloalueen rakentaminen alkoi vuonna 1962. Se oli Tampereen ensimmäinen yhtenäisesti suunniteltu ja toteutettu aluerakentamiskohde. Peltolammille taas rakennettiin vuonna 1965 ensimmäiset kansainvälisen moduulin 3M mukaiset asuinkerrostalot Suomessa. Moduulimittajärjestelmän avulla voitiin varmistaa tehtaalla valmistettujen rakennusosien yhteensopivuus asennusvaiheessa rakennuskohteessa. Lamelli- ja pistekerrostalojen pohjaratkaisut sovitettiin sarjatuotantoon. Suosittu talotyyppi oli neljäkerroksinen lamellitalo maanpäällisellä kellarikerroksella.

1960-luvun alussa lähiötalot sijoitettiin avoimen periaatteen mukaisesti, maastonmuotojen mukaan edullisiin ilmansuuntiin. 1960-luvun aikana lähiörakennuksia alettiin sijoitella systemaattisemmin suorakaiteen muotoisiin ryhmiin ruutukaavan pohjalle, jolloin rakennustehokkuus nousi. Joissakin tapauksissa ruutukaava suunniteltiin torninosturien liikeratojen perusteella. Peltolammin talot on rakennettu pääasiassa kahdelle kummulle samansuuntaisesti.

Peltolammi on klassinen lähiö. Se on rakennettu melko omavaraiseksi asuinalueeksi. Metsien ympäröimä Peltolammi sijaitsi kilometrien päässä kaupungin keskustasta ja oli osa etelään päin leviävää kaupunkia ja muodostuvaa nauhakaupunkia, joka jatkui Tampereen seutukunnasta Lempäälän kautta Etelä-Pirkanmaalle kohti Hämeenlinnaa. Kolmikerroksiset talot muodostavat soikean vyöhykkeen, jonka keskellä on metsää, puistoa ja kevyen liikenteen väyliä. Talojen parvekkeet ovat keskelle metsään päin ja ulko-ovet ovat kadun puolella. Alueella on oma järvi, uimaranta, kirjasto, koulu, tarha ja kauppa-alue. Koulu ja kauppa-alue on sijoitettu alueen keskelle ja pienemmät kauppa-alueet on sijoitettu alueen ääripäihin. Autokadut kiertävät Peltolammia, mutta palvelut on sijoitettu niin, että lapset voivat kulkea niihin katuja ylittämättä. Rautatie on metsän takana toisella puolella ja moottoritie humisee metsän takana toisella puolella. Peltolammi-järvi on alueen lounaispuolella ja sen takana on suuri luonto- ja retkeilyalue.

Lähteet

Hankonen, Johanna, Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta: suunnittelujärjestelmän läpimurto suomalaisten asuntoalueiden rakentamisessa 1960-luvulla. Otatieto, Espoo; Gaudeamus, Helsinki, 1994.

Neuvonen, Petri (toim.), Kerrostalot 1880–2000. Rakennustietosäätiö, Tampere; Rakennustekniikan keskus -säätiö & Museovirasto, Helsinki, 2006.

Marjo-Riitta Saloniemi, 16.3.2018.

Tampereen keskustan ulkopuolisten 1960- ja 1970-luvun asuinalueiden inventointi ja arvottaminen. Tampereen kaupunki, Kaupunkiympäristön kehittäminen/Maankäytön suunnittelu, 2010.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Moduulimitta. Luettu 14.6.2017.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Idmanin_kavallusjuttu. Luettu 12.4.2018.

Kauppamuistoja

Facebookin Tampere vanhoissa kuvissa -ryhmässä julkaistaan vanhoja Tampere-aiheisia valokuvia ja keskustellaan niistä. Ryhmä on kasvanut yli 20000 jäsenen yhteisöksi, jossa julkaistaan päivittäin useita kuvia. Ryhmä tuottaa tietoa eräänlaisella keskustelevalla muistelemisella, jossa asioista tulee totta, kun niistä vallitsee yksimielisyys. Toki kaikki voi seuraavassa keskustelussa alkaa taas uudestaan alusta. Useat julkaisut saavat kymmeniä kommentteja. Usein syntyy keskustelua jonkun kysymyksen ratkaisemiseksi: milloin kuva on otettu, kuka tässä asui, koska se ja se vieraili Tampereella, ja niin edelleen.

Tieteessä vallitsevat käsitykset ja teoriat ovat aina niitä, joita ei ole vielä kumottu. Ne on tarkoitettu väliaikaisiksi, vaikka jotkut niistä jäävätkin vallitsemaan jopa useiksi vuosikymmeniksi. Maallikoiden tieto voi olla uskoa siihen, että asiantuntijat ja tutkijat tietävät, mutta se voi olla myös tieteen yleistajuistamisien omaksumista. Arkielämän tieto on kollektiivinen yhteisymmärrys jostakin. Ihmisillä ei ole kaikesta omakohtaista kokemukseen perustuvaa tietoa, vaan käsityksiä, jotka saavat vahvistusta muilta ihmisiltä.

Kuvaan liittyvissä keskusteluissa, joita Tampere vanhoissa kuvissa -ryhmässä on, on paljon omia muistoja ja tietoa. Omien muistojen kertomisella keskustelijat ikään kuin saavat valtuutuksen keskusteluun, jossa heidän antamansa tiedot muodostavat keskustelukohtaisen yhteisen historiakuvan aikaisemmin merkityksiä vailla olleesta hajanaisesta menneisyydestä. Sama toistuu joka päivä, kun kuvat herättävät esiin omakohtaisia muistoja, joiden kertomiskynnys on virtuaalisissa yhteisöissä matala.

Muistitieto koskee arkea, jota ihmiset elävät suurimman osan elämästään. Se kertoo suurien ja pienien muutoksien toteuttajista ja kokijoista. Historiakuvia rakennetaan jatkuvasti. Halutaan uskoa johonkin. Muistetaan jotain hieman väärin, viehätytään siihen ja aletaan toistella, kunnes se muuttuu ainakin omaksi totuudeksi. Keskustelussa joku muistaa saman asian samalla tavalla. Kuva kenties muokkaantuu synteesinä auktoriteettien teorioista, niiden eri tavoin värittyneistä uutisoinneista ja väärinymmärryksistä, toisten auktoriteettien reaktioista ja yleisön mielipiteistä, jotka varsinkin internetissä saavat voimakkaitakin ilmenemismuotoja. Historiakuva siis rakentuu.

Koivistonkylän Eka-market vuonna 1976. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.
Koivistonkylän Eka-market vuonna 1976. Kuva: Vapriikin kuva-arkisto.

Ryhmässä julkaistiin kuva Koivistonkylän uudesta Eka-marketista vuodelta 1976. Kuvausvuosi voi olla myös 1977. Kuva synnytti paljon keskustelua ja muistelua (henkilöiden nimet on poistettu):

Henkilö 1: aatten pualesta käytin isoo eemeliä

Henkilö 2: 6.4.1977 avattiin…  😉

Henkilö 3: Ravintolassa grilliannos: ranskalaiset ja makkaraa, oli hyvää!  :-)

Henkilö 4: Aiempi julkaisu runsaine kommentteineen tässä: https://www.facebook.com/photo.php?fbid=1636569306612827&set=gm.769356069858305&type=3&theater&ifg=1

Henkilö 5: Historialliset ”mansikkakarnevaalit” eli mansikan myyntiaikaan jonot bussipysäkille asti.

Henkilö 6: Eli hilloviikot 😀

Henkilö 7: Hassua, että itseltä on unohtunut tuo 70-luvun Ekan värimaailma.

Henkilö 8: Ja Toka market naapurissa  🙃

Henkilö 9: Koivistonkylän EKA Market avatiin 1977

Henkilö 10: Oli mainittu jo aiemmin. Sinä olit vielä kypsymässä, kun minä tuolla ensimmäisen kerran kävin 😊

Henkilö 9: No en kyllä ollut

Henkilö 10: Etkö ole vm. -77

Henkilö 9: et oo Tomppa voinut käydä ennen kun sitä on rakennettu

Henkilö 10: Keväällä -77 avattiin

Henkilö 11: Tuolla alakerran ravintolassa oli annos nimeltä Mörri Möykky. Äitini vei minut pikkupoikana sinne usein syömään 😊

Henkilö 12: missäs toka-market ??

Henkilö 13: Alko

Henkilö 12: niin, sori en lukenu ketjua aivan alusta, mutta jo nassikkana tiesi, mikä on toka-market

Henkilö 14: rapula päivinä tuolla kyl silmä sairastaisi.

Henkilö 12: muistampa pentuna kun jussin alla oli marketista loppunu keskioluet…ärräpäät lenteli, mihis ny ?

Henkilö 15: Tais olla Tampereen ensimmäisiä itsepalvelualkoja.

Henkilö 16: Ilmeisesti suomen ensimmäinen tai ensimmäisiä

Henkilö 5: Tavaratalokin oli Suomen ensimmäinen automarket.

Henkilö 16: Maksi market Leppävaara oli ensimmäinen aika paljon ennen Eka markettia

Henkilö 5: Automarket oli Ekamarket ensimmäinen.

Henkilö 16: Olin väärässä, ensimmäinen vuonna 1970 raketti Anttila Hämeenlinnassa ja toinen MaxiLeppävaara 1971 ja eka avattiin noin 6 v myöhemmin https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Maxi

Maxi – Wikipedia

Maxi oli Osuusliike Elannon omistama hypermarketketju, joka toimi vuosina…

fi.wikipedia.org

Henkilö 15: https://yle.fi/uutiset/3-5491757

Koivistonkylän EKA oli Suomen ensimmäinen automarket

Koivistonkylään valmistui vuonna 1976…

yle.fi

Henkilö 15: Ota ny näistä selvää

Henkilö 16: Juu näin on. Mutta tieto on väärä koska ensimmäiset avattiin 70 ja 71. Anttilasta en tiedä mutta Maxi Leppävaara oli samaa kokoluokkaa ekan kanssa. Ja sinne ei kyllä päässyt muuta kuin autolla..

Henkilö 16: Voi vinde. Mummo asui koikkarissa tuossa lähellä ja lapsena tuli käytyä.

Henkilö 17: Melko retrot värit  😀

Henkilö 18: Käytyä tuli.

Henkilö 19: Tuolla tuli käytyä usein, tutut portaat!

Henkilö 20: Vähän ennen kyyneleitä….ja avajaisia olin tuolla aivan viimetingassa viimeistelemässä. Arkkiatri oli yhden pilarin piirtäessään unohtanut että jos pilari on tuossa, niin eipä aukee vessanovi. Olin siellä töissä nuorena miehenä yötä myöden ennen avajaisia.

Henkilö 21: Arkkiatri?

Henkilö 20: Henkilö 21: Arkkiatri on suomennettuna arkkiehti…vai oliko se tehti…?

Henkilö 21: Henkilö 20: ai tässä oli tälläinen

”kiva sanaleikki”. Jatkakaa.

Henkilö 22: Kävelin uutta Eka-marketia ihmettelemään Kalevasta ja -78 siitä tuli lähikauppamme muutettuamme Rautaharkkoon. Liukuportaiden vierestä mentiin Ekan kahvioon.

Henkilö 23: Eka-marketissa oli myös TokaMarket (Alko)  😂 Itse olin viel pikkutyttö mut muistan kuulleeni tuon ”Käydään Ekassa ja Tokassa”  :)

Henkilö 24: olin vuosia tuolla töissä, sekä ala- että vielä pitempään yläkerrassa. Talo oli täynnä suuria persoonia isolla P:llä.  :)

Henkilö 1: hianoo

Henkilö 25: Meidän lähikauppa 1987-2010.

Henkilö 26: 90-luvulla oli divari tossa liukuportaiden oikealla puolellamonet aku ankan taskukirjat tuli käytyä ostamassa sieltä.

Melkein joka viikko tapahtu et käveltiin tai pyörillä mentiin eka (tai myöhemmin euromarkettiin).

Henkilö 27: Toka oli eka ”itsepalvelualko” legendan mukaan samoilla ostoskärryillä pääsi ekasta tokaan ja pohjattomaksi leikatulla maitotölkillä, jotkut onnistuivat nyysimään ilmaiset koskikset. Tiedä häntä?

Henkilö 28: Eka-marketissa näin ensimmäistä kertaa ns.automaattiovet, itsekseen aukeavat ovet ihmetyttivät pikkupoikaa, asuttiin silloin Koivistonkylässä kun Eka aukesi

Henkilö 29: Kyllä tuolla tuli pyörittyä ja ne jäätelö pehmikset samoin nuo rullaportaat  🤣

Henkilö 30: Isäni oli töissä tuolla kalustepuolella  <3

Henkilö 31: Kopeka market  😁

Henkilö 32: Tuala tuli käytyä åiten kans päivittäin kaupassa olin aina apuna ku piti tuara litratolkulla maitoo meitä oli nii monta  💗 💗

Henkilö 33: Tuollahan oli myös se ostoskärryjen palautuspiste, josta sai pienen postimerkin tyyppisen liimalapun kärryjen palauttamisesta. Liimalapuille oli oma keräilykorttinsa, josta sai hieman rahaa kun sen palautti täytenä asiakaspalvelupisteeseen. Veljen kanssa kierreltiin parkkialueella ja kysyttiin ihmisiltä, josko saataisiin palauttaa kärryt ja tienata sillä tavoin hieman taskurahaa  😊

Henkilö 29: Olihan koivistontiellä tuotannon kauppa ,kuismankauppa ja sulkavuorenkadulla koipionkauppa,mutta mikä oli se lähellä EKA-markettia omakotitalossa harkontien kauppa 😁

Henkilö 34: Eiks kuisman kauppa ollu koivukujalla. Pojat on ilpo ja ilkka.

Henkilö 35: Se Koivukujan kauppa oli Valion kauppa ja oisko Ilpon ja Ilkan äiti ollut myymälähoitaja… Asioitiin usein ja oli mukava käydä pennin nalleja ostamassa… Kuinka muuten kauppa oli sulle tuttu? Minä asuin ensimmäiset vuoteni Koivukuja 6 A 9…. 😁 😁

Henkilö 35: Ps. Meidän naapuri oli Mäkisen Uten perhe ja siitä tuli se ”ikuinen palo” TT hommiin eikä sammu ennenkun silmä sammuu… 😁

Henkilö 34: Ilpo seurusteli aika kauan siskoni kanssa.

Henkilö 29: Taidettiin vaan sanoo harkontien kaupaks  😎

Henkilö 36: Tosta menny montaakaan vuotta, kun olis siä pehmiksiä myymässä aulassa.

Henkilö 37: Mun äidee oli eka työntekiä ekassa  :)

Henkilö 37: Itse olin v86 töissä ekassa  :)

Henkilö 38: Hyvin muistan. Keräilin kärryjä 80-ja 90 luvulla ja sain karkki/tupakkarahaa

Henkilö 39: Tuttu kauppa  😀 Tuli käytyä paljonkin aikanaan  😀

Henkilö 40: Voi! Oli se vaan nii upea kauppa! Veisunkadulla asuttiin ja siellä käytiin.

Henkilö 41: Muistoissa kuin eilisen ,kiitos Tarmo taas !

Henkilö 42: Marketin ensimmäinen johtaja oli Seppo Halme, euroviisulaulaja Laila Halmeen aviomies. Ja vahtimestarina oli legendaarinen Kähösen Late. Muut oli ”tavallisia”.

Henkilö 37: Jep jep niin oli  :)

Henkilö 2: Kähösen Lauri, nyrkkeilyn Suomen mestari 81kg sarjassa 1966  :)

Henkilö 2: Kikka Laitinen, tunnettu muusikko, laulaja-lauluntekijä, sanoittaja ja säveltäjä sekä yleisradion hallituksen jäsen 2012-2017, oli myös Ekamarketin alkuaikojen työntekijöitä  :)

Henkilö 43: Latella taisi olla ensimmäinen Suomen mestaruus jo vuodelta 1956.

Henkilö 44: Laila Halme luki miellyttävällä äänellä mainoksia ja tarjouksia ja poika Jussi Halme(myöhemmin ”the music man”) oli koulupoikana myös töissä Ekassa.

Henkilö 45: Wow mitä muistoja!  😊 Tuolla tuli pikkupoikana vietettyä paljon aikaa Vaarin työhuoneessa  😊

Henkilö 46: Armi Aavikko oli vissiin missivuotenaan siellä esiintymässä.. hän kirjoitti ystäväkirjaani… 😊

Henkilö 47: Mää näin Eka Marketissa Merja Tammen. Sain nimmarin 🙂

Henkilö 47: Armi Aavikon näin Hatanpään valtatien autoliikkeessä. Siltäkin sain nimmarin

Henkilö 48: Kirkakin esiintyi Ekassa joskus 80-luvulla

Henkilö 49: Matti Esko myös.. 😍

Henkilö 50: Matti ja Teppokin oli siellä. Se oli oletettavasti ensimmäinen näkemäni keikka. Vuosi saattoi olla 1980 tai jotain.

Henkilö 51: Henkilö 50 samat sanat siellä lähti keikkapoikuus Matin ja Tepon tahtiin

Henkilö 52: Eka Market valmistui 1977 olin siellä töissä aikanaan

Henkilö 42: Isäsi siellä oli koko ajan töissä…alusta loppuun, valvojana.

Henkilö 52: niinpä oli sillä minäkin sinne töihin pääsin

Henkilö 2: Olikos veljesi myös töissä siellä vai muistanko ihan väärin?

Henkilö 52: Oli joo mun jälkeeni kun lähdin armeijaan 77 syksyllä

Henkilö 42: Eka marketissa ei rakennushommia paljon ollut enää syksyllä-77.

Henkilö 52: Joo mutta mun pikku veljeni oli siellä lihaosastolla mun jälkeeni

Henkilö 42: Sitä minäkin, hoidin viimeisenä pihahommt kesällä -77 ja rakennushommat loppui siihen.

Henkilö 53: Tämä oli niin suurta pienen maslaistytön silmissä -70 luvulla, kun käytiin kyläilemässä vaarin veljillä Koivistonkylässä  😊

Henkilö 54: Mää hiihrin pentuna monta kertaa Hervannasta Eka Marketille ihmetteleen isoa tavarataloa  Larut meni mettän poikki  💪

Henkilö 55: Vielä muutamia venttiilejä tämän värisinä. Kaikki asiakkaiden puolella sudittiin harmaaksi päältä.

Henkilö 56: Yläkerran parturissa monta kertaa ja joskus kärryjä keräämässä

Henkilö 55: Aina oltiin kans keräämässä kärryjä. 25 kärryä oli 5 markkaa. Pahansisuiset mummot yritti rökittää meidät, mutta periks ei annettu  😂

Henkilö 55: Mummojen taktiikka oli että keräsivät pareina. Toinen käveli asiakkaiden perässä autolle odottamaan kun asiakas tyhjensi kärryn autoon. Toinen mummo vartioi ja istui jo kerätyn kärryjonon päällä lähellä pääovia. Varmaan juuri tämän tyyppisen toiminnan vuoksi kärrynpalautusautomaateista luovuttiin.

Henkilö 57: Kovin on tuttu. Tuola tuli käytyä myyntiedustajana ja asiakkaana ostoksilla. Koulun päättäjäispäivänä kävimme lasten kanssa syömässä Eka-pannut.

Henkilö 58: Mää olin Pirkanmaan ammattikoulussa vuanna 1980. Sillo liikuntatunnilla oli melkeen aina joku kävelylenkki ja me mentiin muutaman luakkakaverin kanssa aina Ekan ravintolaan pullakahveelle. Reipasta touhua oli se.

Henkilö 59: Jepjep. Hain tuolta neivostoliittolaisia teekuppeja lahjaksi nykyiselle vaimolle. Käytettiin viimeksi tänään 😃

Henkilö 60: Minä taas kävin KOPeekassa kysymässä kaverin kanssa lainaa , olis ostettu nurmikontekokone pinnantekoon, mutta kioskinhoitaja pyöritti silmiä ja katseli kelloa ja totesi, että pitää mennä kahville. Sanottiin, että mene kahville. Parempi niinkin, ei molempien aika hukkaan. Hyvästi. Olisin voinut siirtää rahaAsiani. Onnettomuudekseni.

Henkilö 61: Muistan hyvin…

Henkilö 62: Eka ja toka market  🤣

Henkilö 63: Tuli Henkilö 62 sama mieleen. 😂

Henkilö 62: Sehän se oli ihan yleisesti

Henkilö 64: Kovin on tutunnäköistä…

Henkilö 65: Hiano!

Henkilö 66: Oi niitä aikoja

Henkilö 67: Minäkin poljin pyörällä äidin kanssa Sääksjärveltä katsomaan tuota uutta ihmeellistä isoa tavarataloa.

Henkilö 68: -77 muutimme Pirkkalan Loukonlahteen. Eka marketiin tein kerran viikossa ostosreissun . Sieltä sai kaiken tarvittavan ja oli lähin marketti siihen aikaan.

Henkilö 42: Vihannesosastolle tuli ensimmäisenä itsepalveluvaaka.

Henkilö 69: Muistan

Henkilö 57: Kenkäosaston hoitaja oli Irja Sallisalmi.

Henkilö 70: Maanrakennusliike, nimee en muista, teki konkan, pohja urakassa, ja isännälle tais viälä käyrä köpelösti. On se kumma kun toista kerrosta ei saara kannattavaksi, vaikka noin komiat liukuportaat oli, monenlaista kaupankäyntiä siä yritettiin mutta ilmeis…Näytä lisää

Henkilö 42: Teki konkan, mutta ei tämän työmaan aikana, eli tämä homma hoidettiin kunnialla loppuun saakka. Myöhemmin tuli konkka ja päällikön kuolema. Maanrakennusliike Tenkanen oy.

Henkilö 71: Niin paljon, muistoja! Tämä oli meidän vakkarikauppa sen loppuun asti. Kesät käytiin fillarilla ostoksilla siellä. Talvella kävellen. Asuttiin Hatanpään Hovissa.  ❤ Edelleen käyn Koikkarissa Rismassa!  😊

Henkilö 42: Minä kutsun sitä sivistyneesti Pirsmaksi.

Henkilö 49: Äitini asui sulkavuoressa ja kävimme aina perjantaisin Eka- marketissa..viikonloppu ostoksilla . Se oli miellyttävä ostos paikka. Usen söimme myös pihvit siellä ostosten lomassa..Siinä oli jotain nostalgista.. 😍 😍 💕

Henkilö 72: Jep  😀

Henkilö 73: Tuolla ravintolassa ollen ollut useempana syksynä pokkaamassa TUL:n piirinsarjan jalkapallo mitalleja 80-luvulla. Liikuntatilojakin on tullut kiitettävästi käytettyä.

Henkilö 74: Ja myyty makkaraa…

Henkilö 73: Jep, sitäkin on tullut tehtyä tuon kiinteistön edessä. Rahoitettiin kuuluisaa Saksan matkaa vuodelta -86  :)

Henkilö 55: Lapsuudessa käytiin paljon ostoksilla ja aina ravintolassa samalla syömässä tai kahvilla.

Myöhemmin kärryjä keräämässä, kuten edellä mainittu ja myöhemmin Alkossa töissä ja samaisessa ravintolassa päivittäisellä lounaalla.

Henkilö 75: Yläkerran Sotkasta ostettiin meidän ensimmäiset yhteiset huonekalut. Siitä on jo kymmeniä vuosia, mutta vielä reilut kolme vuotta sitten osa niistä oli käytössä 😄!

Henkilö 76: Ravintolan munakas, ja sitruunasooda…sit reippailleen yläkerran urheilu mestaan…

Henkilö 51: [Henkilön nimi] kanssa TETissä täällä olisko ollut n. – 84

Henkilö 77: Talossa oli Alkon ensmmäinen itsepalvalu myymälä, joka loppui liiallisen varastamisen vuoksi. Alkon tuotteet piilotettiin päivittäis ruokatavara pakkauksiin ja vietiin halvalla ulos liikkeestä.

Henkilö 42: ???

Henkilö 78: Urbaani legenda kertoo miehestä joka oli leikannut maitotölkistä pohjan pois ja vei alkosta kosanteria tyhjän tölkin sisuksissa pisemmän aikaakin. –

Henkilö 55: Joo. Tästä Maitotölkkitaktiikasta oon kuullut myös.

Henkilö 42: Toka oli ensimmäisiä, jossa kassakoneet olivat suoraan yhteydessä varastokirjanpitoon. Reaaliajassa näki paljonko mitäkin laatua on jäljellä. Ainakaan mitään merkittävää hävikkiä ei myymäläesimiehen mukaan tapahtunut, vaikka tietysti jo rakennusvaiheen aikana arveltiin, meidän kuluttajien taholta, erilaisia keinoja , miten sieltä viinaa saisi ulos maksamatta.

Henkilö 79: Nyyh! Se marketti oli ihan omaa luokkaansa silloin!

Henkilö 80: Olin tuolla viikon työelämään tutustumassa eli tetissä ysiluokalla, hinnottelin varastossa koko viikon  😂

Henkilö 81: Hahaa..tetissä kanssa joskus -85?

Henkilö 82: Muistan!!

Lähiöiden suurissa kaupoissa ja automarketeissa monet ihmiset mahdollisesti ensimmäistä kertaa käyttivät rullaportaita, söivät lounasta ravintolassa, asioivat divarissa ja näkivät avajaisissa julkkiksia. Yllä olevassa keskustelussa ihmisten ajatukset Eka-marketista ovat enimmäkseen positiivisia. Muistot liittyvät usein ensimmäiseen kauppakäyntiin ja ihmettelyyn.

Mitä merkittävää edellä olleen kaltaisista keskusteluista voi saada? Tiedonmuruja ja kurkistusluukkuja, sukupolvikokemuksia ja suurten muutoksien todistuksia.  Keskustelut ovat parhaimmillaan rentoutuneiden ihmisten keskinäistä jutustelua, samaa jota lapsena kuunteli kun vanhempien vanha ystävä tuli kylään, muisteli jotain elämänvaihetta tai tapausta niin, että vanhemmat lähtivät mukaan, höystivät tai korjasivat jotain, keksivät uusia juonteita, kysyivät tarkennuksia. Kaukaista menneisyyttä uudelleenelettiin silmieni edessä.

Muistan itse juuri ja juuri 1980-luvun alun Lielahdessa, jonne oltiin vasta perustamassa nykyistä Harjuntaustan kauppa-aluetta. Kauppamatkat tehtiin Tampereen keskustaan linja-autolla 16. Tesomallakin olisi voinut käydä, mutta olisi tarvinnut vaihtaa linja-autoa Pispalassa. Se taas olisi tarkoittanut, että Lielahdesta Pispalan kautta kulkevaa linja-autoa varten olisi tarvinnut kävellä kauemmaksi pysäkille ja olisi tarvinnut odottaa autoa Pispalassa Tesomalle. Kävimme Anttilassa, Sokoksella, Vikkulassa, ja mitä niitä nyt oli, useita elinvoimaisia kauppoja kaupungin keskustassa.

Lielahdessa oli vanhoja kauppoja kuten E-piste, Tuotanto ja Voima. Lielahden Eka-marketin avajaiset olivat 1980-luvun alussa. Menimme sinne äitini kanssa. Kauppa oli aivan täynnä. Äiti aikoi ostaa muistaakseni käpykakun. Ihmisiä oli niin paljon, etten pystynyt liikkumaan. Jäin puristuksiin kauppakärryjen tai kärryn ja ihmisen väliin. Äiti sai tarpeekseen. Hän nosti minut pois, jätti tavarat kauppaan ja me kävelimme ulos.

Eka-marketin ja viereen avatun T-market Jukan jälkeen perheemme elämä muuttui hieman ajankäytöllisesti ja ainakin aterioiden monipuolisuudessa. Vaatteita ja muuta kestokulutustavaraa varten täytyi lähteä keskustaan, mutta oikeastaan kaiken päivittäistavaran sai kävelymatkan päästä. Siihen aikaan Lielahden kauppa-ja pienteollisuusalueella oli jo lisäksi Tapolan lihatuotetehtaan myymälä, Löytötavaratalo tai joku halpa tarvikekauppa, ja rautakauppa. Kun Citymarket tuli 1980-luvun lopulla, oli Lielahdessa oikeastaan kaikki. Siitä kasvoi Länsi-Tampereen ja yksi Suomen suurimmista kauppakeskittymistä. Karhun jääkiekkomailatehdas muuttui marketiksi, tuli urheilu- ja autokauppoja sekä isoja puutavara- ja puutarhatarvikekauppoja.

Kaupassa käydessä pystyi kilpailuttamaan. Jonkun elintarvikkeen hinta vaihteli Kukkurassa, Jukassa, Eurosparissa ja Citymarketissa. Ei se mitään pennien perässä juoksemista ollut, vaan kun saman pyörämatkan varrella oli monta kauppaa, oli helppoa ja järkevää ostaa halvinta.

1990-luvulla alkoi uusi vaihe, kun kauppakiinteistöjä muunnettiin uutta käyttöä varten. Autokaupasta tuli kirpputori, urheilukaupasta tuli karkkikauppa ja alle kymmenen vuoden ikäinen sohvakaupan rakennus purettiin. Oikeastaan siinä vaiheessa ei ollut kaupungin keskustassa enää vetovoimaa. Vikkulasta ei kannattanut ostaa karkkia, koska kodin vieressä oli karkinmyyntiin erikoistunut kauppa. Sokoksen lihatiskiltä ei saanut mitään mitä ei olisi saanut Lielahden kauppa-alueen neljältä lihatiskiltä. Toki keskustassa oli vielä käyntikohteita, kuten erikoiskaupat ja Kauppahalli. Toisaalta lähiöiden autorautakaupat jyräsivät valikoimalla ja laadulla. Keskustan asukas lähti laitakaupungin K-rautaan tai Starckjohanniin ostamaan akkuporakoneen Torx-kärkisarjaa.

Pienimuotoista elämän helpottumista ja pientä ylellisyyttä tarjosivat lähiöiden marketit, jotka viimeistään tekivät kaupunginosista asukkailleen maailman parhaita paikkoja elää, ja olivat edesauttamassa uudenlaisen paikallisidentiteetin ja ylpeyden kehittymistä.

Elementtirakentamisen kultakausi: Lentävänniemi – ihannekaupunginosa

Ennen kerrostaloja Lentävänniemi oli metsä, jossa asui kaksi ihmistä. Lentävänniemeen kulki hiekkatie Niemen sahan alueen kautta. Se haarautui nykyisen koulun paikkeilla, Männistön torpan kohdalla, Halkoniemeen ja Suomensaareen kulkeviin teihin. Halkoniemessä oli asunut sahan työntekijöitä, ehkä uittoväkeä, perheineen. Suomensaaressa oli Enqvistin vanha huvila ja hieman ennen sitä ”mantereella” rannassa Sandbergin huvila. Puinen vesiputki kulki Jänislahdesta Enqvistin sellutehtaalle.

Lentävänniemi vuonna 1972. Kuva: Matti Selänne. Vapriikin kuva-arkisto.
Lentävänniemi vuonna 1972. Kuva: Matti Selänne. Vapriikin kuva-arkisto.

Lähes koko Luoteis-Tampereen omistaneen Enqvist-yhtiön vuoden 1961 vuosikertomuksessa kerrotaan yhtiön suunnitelmasta muuttaa Lielahden vainiot teollisuusalueeksi. Teollisuuskylää alettiin rakentaa 1970-luvulla Vaasantien, Lielahdenkadun ja Teivaalantien varteen. Ilmeisesti vuoden 1961 vuosikertomuksessa tarkoitettiin tähän tähdännyttä suunnitelmaa, kun siinä kerrottiin suunnitelmasta perustaa Lielahden raskaan, kevyen ja pienteollisuuden 2000–3000 työntekijän perheelle noin 11000 ihmisen puutarhakaupunki Niemen koskemattomaan luontoon.

”Sen ansiosta, että yhtiömme hallussa on laajat maa-alueet Lielahdessa, kaupunginosa on säästynyt harkitsemattomalta maanpirstomiselta ja kehnosti suunnitellulta röttelöasutukselta. Tosin sodanjälkeiset maanluovutuslait jossain määrin häiritsivät myöhäisempää asemakaavasuunnittelua. Jäljellejääneet alueet ovat kuitenkin niin suuria, että avarakatseinen asemakaavasuunnittelu, joka ottaa Lielahden alueen kokonaisuutena käsittelyyn, voi vielä saada aikaan kaavan, joka ei ole kaukana ihannekaupunginosasta.”

Ab J.W. Enqvist Oy:n vuosikertomus 1961.
Ab J.W. Enqvist Oy:n vuosikertomus 1961.

Suunnitelman mukaan kukkuloille rakennettaisiin tornitaloja ja rinteisiin lamellitaloja. Rinteiden alle ja lähelle rantoja tulisi rivitaloja. Rannat olisivat kaikkien käytössä. Enqvistin työntekijöille tehtiin kyselyitä, joista ensimmäisessä yli 60 vastaajaa ilmoitti kiinnostuksensa kerrostaloasuntoon. Mieleisin asunto oli parvekkeellinen kaksio. Kerrostaloon toivottiin askartelutilaa, pesutupaa ja kylmätiloja.

Ensimmäiset kerrostalot, Kukkojen talot, valmistuivat Vähäniemenkadun varrelle Niemen asuinalueen reunalle vuonna 1967. Varsinainen rakentaminen Lentävänniemeen alkoi 1970-luvun alussa. Sitä kesti koko vuosikymmenen. Alla olevat kuvat ovat Lentävänniemenkadulta ja Männistönkujalta.

Lähteet:

Ab J.W. Enqvist Oy:n vuosikertomus 1961.

www.lentavanniemi.fi/historia.

Lielahden tehdasalueen rakennukset

Lielahden sellutehdas käynnistettiin vuonna 1914 entiseen Nottbeckin kartanon navettaan ja talliin. Uusina tehdasrakennuksina oli valmistunut savupiippu ja voimalaitos, happo-osasto, kuorimo sekä hakku- ja seulaosasto, keittämö, lajitteluosasto ja vesitorni sekä pumppurakennus Näsijärven rantaan. Kuivauskoneosasto ja korjaamo sijoitettiin navettaan ja selluvarasto talliin. 1920-luvulla rakennettiin uusi korjaamo (1921), kuivauskonesali (1922), paja (1924), vedenpuhdistamo sekä valkaisimo ja laboratorio (1929), kalkkikivitornit ja keskusvarasto. 1930-luvulla nostettiin jalostusarvoa. Valkaisuosastoa laajennettiin ja raakavedenotto siirrettiin Jänissaareen. Vedenpuhdistamoa, kuorimoa ja happo-osastoa laajennettiin. Sivutuoteosastoista spriitehdas rakennettiin vuonna 1941 ja ligniinitehdas vuonna 1965. Aivan 1950-luvun lopussa rakennettiin haihduttamo ja uusi voimalaitosrakennus, kun tehtaalla alettiin polttaa sellunkeitossa syntyvää jätelientä. 1970-luvun alussa näitä osastoja laajennettiin ja rakennettiin selkeytyslaitos jätevesiä varten. 1970-luvun aikana koko tehdasalue laajeni, kun aaltopahvitehdas ja muovitehdas siirrettiin Takosta Lielahteen ja jätteenpolttolaitos rakennettiin. 1980-luvulla rakennettiin kotelotehdas. Navettaan perustetusta muutaman tuhannen valkaisemattoman sellutonnin tehtaasta kehittyi laitos, jonka kapasiteetti oli kahdessa tuotantolinjassa 100000 tonnia valkaistua sulfiittiselluloosaa vuodessa ja jossa valmistettiin sivutuotteina spriitä ja ligniiniä.

Alunperin rakennukset olivat toisistaan erillään, mutta laajennusten johdosta ne kasvoivat kiinni toisiinsa. Mitta kasvoi ylöspäin, kun voimalaitoksen laajennus oli aina edellistä korkeampi ja jalostusasteen kasvaessa ahtaassa paikassa olevan valkaisimon kerroksia lisättiin. 1980-luvulla sellunvalmistus loppui ja kemihierretehdas rakennettiin vanhoihin tiloihin. Kokonaan uutena rakennuksena valmistui hiertämö.

Sulfiittiselluloosatehtaan tunnistaa torneista, joissa valmistettiin sellunkeitossa tarvittavaa happoa kalkkikivestä ja rikkidioksidista. Toinen keskeinen maamerkki on voimalaitoksen savupiippu. Metsäteollisuuslaitokseksi tehdas tunnistautuu hajulla, puunkäsittelylaitteilla ja varsinkin suurilla siltanostureilla ja puuvarastoilla. Luonnollinen elementti maisemassa oli myös jäteallas, jätteen likaama järvenlahti tai jonkinlainen jätevedenkäsittelylaitos pyöreine selkeytysaltaineen.

Eri osastojen korkeuseroista, vuosikymmenien teollisuusrakennustyylien limittymisestä sekä edellä mainituista piipuista ja torneista muodostui silhuetti, joka joskus oli turhankin tuttu sadoille ihmisille. Tehdas näkyi asunnon ikkunasta, sen koneet humisivat korvissa työpäivän ja työ määräsi elämänrytmin. Teollisuuden aikaa kesti miltei sata vuotta. Sinä aikana suurin osa ihmisistä luultavasti piti asioiden tilaa pysyvänä, paini jokapäiväisten ongelmien kanssa ja tarpoi töihin, palasi kotiin, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Mikään ei muuttunut, kunnes kaikki muuttui. Nyt ajatellen kulttuuriympäristön muuttuminen tuntuu hidastuneen. Jälkiteollinen yhteiskunta ja elinkeinoelämän rakennemuutos olivat niin suuri vaikuttaja, että sitä suurempaa on vaikea kuvitella.

Tehdasalue on nykyisin aika karu näky. Kun kerroksittain rakentuneesta kokonaisuudesta puretaan osa pois, tulee hetkeksi mieleen että purkakaa loputkin. Happotornit ja nosturi on purettu. Voimalaitoksen savupiippu on lyhennetty kummalliseksi tapiksi. Osa rakennuksista, kuten Suomen ensimmäinen ja ainoa ligniinitehdas sekä yksi Suomen viimeisimmistä spriitehtaista, on purettu, ja yhteenrakennetun integraatin idea on kadonnut.  Ympäristöstä on siivottu pois kaikki pienemmät rakenteet, kuten kuljettimet, putket ja säiliöt, kaikki rahanarvoinen. Torsoja irtirevityn näköisiä tehdasrakennuksia

Oy J.W. Enqvist Ab:n sulfiittiselluloosatehdas vuonna 1965. Kuva: Scanfoto. Vapriikin kuva-arkisto.
Ab J.W. Enqvist Oy:n sulfiittiselluloosatehdas vuonna 1965. Kuva: Scanfoto. Vapriikin kuva-arkisto.

Kulttuuriympäristöjen kohdalla on vaikeaa se, että ympäristö muuttuu hitaasti. Arvokkaan ympäristön säilyttäminen ei ole välttämättä enää mielekästä siinä vaiheessa, kun sen erityisarvo havaitaan, koska alueen muuttuminen on alkanut jo paljon aikaisemmin. 1960-luvun ajattelussa suurteollisuudessa ja työväenasunnoissa ei nähty samanlaista arvojen kokonaisuutta kuin nyt. Nyt arvokkaana pidetty ei ollut silloin arvokasta, vaan kenties vanhaa, turhaa ja mitäänsanomatonta. Usein menneestä kulttuuriympäristöstä muistuttaa jokin yksittäinen edustava tai symbolisesti merkittävä osa, kuten esimerkiksi Amurin puutalokortteli. Lielahden tehdasalueellekin voi käydä niin, että kerrostalojen välistä pilkistävät ainoastaan savupiippu ja vesitorni.

Kulttuuriympäristössä vallitsee jatkuva uudelleenorganisoituminen. Kaikki tilat kuuluvat johonkin kategoriaan; kauppa, viheralue, parkkipaikka, kevyen liikenteen väylä, ja niin edelleen. Voitaisiin ajatella, että tietyllä tavalla Lielahden teollisuusalue oli valmis tai täydellinen 1970-luvulle asti, jolloin yhtiön laajoille pelloille alettiin rakentaa pienteollisuuden ja palvelualojen infrastruktuuria. 1980-luvulla vallitsi jonkinlainen välitila; teollisuustoiminta jatkui ja jopa laajeni, mutta ympäröivän alueen rakenne oli muuttunut pysyvästi. Yhtiön ja työntekijöiden väliin oli kiilannut muutakin. Kun vanhoja työväen asuntoja purettiin, kaduilta avautuivat samanlaiset maisemat kuin 1910-luvulla, ennen teollisuutta ja työväenasuntoja. Tyhjenevillä kadunvarsilla vallitsi epämääräisyys, ne olivat ei-olemisen tilassa. Ei enää yhtiön omistamia taloja, mutta ei muutakaan. Se oli Suomen tai Tampereen ajankuvana mitä osuvin. Lapsille se oli purkutalojen ja seikkailuleikkien kulta-aikaa.

Kuinka rakennusten ja kulttuuriympäristön säilyttäminen olisi perusteltavissa? Tuotannollinen funktionaalisuus on sanellut, kuinka rakennukset on sijoitettu vierekkäin, vain muutamia esteettisiä näkökulmia noudattaen. Tätä kokonaisuutta ei enää ole. Lähes kaikki tehdaskombinaatin rakennukset ovat olleet kiinni toisissaan, ja rakentaminen on toteutettu sisäisen logistiikan ehdoin, joten yhdenkin osan purkaminen on rikkonut kokonaisuuden. Alueen merkitys korostuu kaupunkikuvallisissa ja historiallisissa arvoissa. Tehdasalue on Luoteis-Tampereen maamerkki ja oli keskeinen sosiaalisen ja taloudellisen toiminnan keskus. Ilmeisesti tehdasalueen rakennuksista on rakennushistoriallisesti kiinnitetty huomiota vain pääkonttoriin, hautakappeliin, vesitorniin ja vedenpuhdistamoon, jotka ovat erillään muista rakennuksista. Ne ovat kauniita kiintopisteitä ihmisen muokkaamassa maisemassa ja saanevat menneisyydestään muistuttavat nimet ”Puhdistamo” tai ”Vesilaitos”, ”Kappeli”, jne.

Museokohteeksi alueesta ei ole, ellei perusteta jonkinlaista höyrykattilamuseota, sillä vuoden 1960 SMW-pannu on ainoa jäljellä oleva laitekokonaisuus. Tehdasalueen on oltava tulevaisuudessa liikennevirtojen varrella ja kiinni muussa kaupungissa, muuten ei tule mitään. Julkiset palvelut on Lielahdessa juuri uudelleenrakennettu. Se voisi silti olla työpaikkakeskittymä. Näkymät keittämöstä ja voimalaitokselta ovat hienot, ehkä sillä on jokin arvo. Rakennuksissa on paljon tilaa ja korkeutta, toisaalta löytyy pitkää salia ja pientä koppia, joissa voi pyörittää käsityöpajaa. Mahdollisuuksia on.

 

Elementtirakentamisen kultakausi: puu-Amuri

Amuri on kaupunginosa Tampereen kantakaupungissa. Se tunnetaan entisenä työläiskaupunginosana, joka oli yhtenäinen ruutukaavoitettu puutaloalue. Nyt se on melko väljästi rakennettu puistojen jakama kerrostaloalue, jossa korkeammat piste- ja lamellitalot ympäröivät matalampia lamellitaloja. Amuri pysyi puukaupunginosana 1960-luvun puoliväliin asti. Monet ilmiöt loivat painetta Amurin muuttumiselle: talouden rakennemuutos, asumisstandardien muuttuminen, rakennustekniikan kehitys sekä käsitykset modernista kaupungista. Amuri ”saneerattiin” noin 30 vuoden aikana. Nyt siellä voi nähdä erilaisia elementtirakentamisen kehitysvaiheita 1960-luvulta 1980-luvulle.

Amuriksi nimitetään yleensä nykyisiä IV ja V kaupunginosia. Neljäs kaupunginosa on pohjoisessa ja rajautuu Amurin kohdalla Näsijärvenkadun, Hämeenpuiston ja Satakunnankadun rajaaman alueen sisälle. Viides kaupunginosa on etelässä ja rajautuu Amurin kohdalla Satakunnankadun, Hämeenpuiston ja Pirkankadun rajaaman alueen sisälle. Niin sanottu varsinainen Amuri sijaitsee Näsijärvenkadun, Kortelahdenkadun, Puutarhakadun ja Sotkankadun rajaamalla alueella. Amuriin lasketaan kuuluviksi myös Buurienmaa ja Uusi kaupunki. Uusi kaupunki syntyi, kun kaupunki ryhtyi 1850-luvulla myymään tontteja Hämeenpuiston ja Kortelahdenkadun väliltä. Tontit olivat suuria ja niitä pystyivät ostamaan vain varakkaat henkilöt ja yhteisöt. Muun muassa Finlayson & Co. osti tontteja ja rakensi niille asuntoja työväelleen. Buurienmaaksi kutsuttu alue syntyi 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Amurin luoteiskulmaan. Tiettävästi Amuri-nimi liittyy 1860-luvulla Amur-joelle lähteneisiin siirtolaisiin. Tapahtuman ajankohtaisuus ja uuden asuinalueen pitkä etäisyys silloisesta kaupungin keskustasta vaikuttivat siihen, että asuinaluetta alettiin kutsua ensin Amurinmaaksi ja sitten Amuriksi. Buurienmaa-nimi liittynee Etelä-Afrikassa vuosina 1899–1902 käytyyn toiseen buurisotaan.

Alun perin muutaman sadan asukkaan kaupungiksi kaavoitetulla Tampereella ei ollut asuntoja lisääntyvälle työväestölle, joka asutti muun muassa Kyttälän ja Pispalan alueita. Kaupunki ei voinut laajeta itään, sillä kaupungin ja läänin raja kulki Tammerkoskea pitkin. Lännessä oli rakentamatonta maata, mutta se oli lahjoitettu kaupungin porvareille 1700-luvulla. Senaatin päätöksellä nämä viljelysmaat siirtyivät kaupungille, minkä jälkeen laadittiin Amurin asemakaava. Uuden asuinalueen suunnittelussa varauduttiin tulipaloihin; edellinen suuri palo oli tuhonnut kaupungissa kolmisenkymmentä rakennusta kesällä 1865. Amurin tontteja alettiin myydä vuonna 1869.

Tonttitarve ylitti tarjonnan ja tontteja järjestettiin lisää. Koska tätä uutta osaa Amurista ei ollut asemakaavoitettu, tontit vuokrattiin osto-optiolla. Vuonna 1886 hyväksyttiin uusi asemakaava, jossa Kortelahdenkadun länsipuolelle perustettiin neljän tontin kortteleita. Finlayson osti pohjoispuolelta alueita ja rakennutti niille vuokra-asuntoja työntekijöilleen. Finlaysonilla olikin näin käytössään työntekijöilleen laaja asuinalue, joka ulottui tehtaalta Sepänkadulle. Etelässä ostajat olivat yksityishenkilöitä. Tämä alue oli tarkoitettu työläisille, joiden uskottiin pystyvän ostamaan pieniä tontteja ja rakentamaan niille asuintaloja. Tonttinsa vuokra-asuntoja täyteen rakentaneista työläisistä tuli hiljalleen talonomistajia, joista useimmat saivat pääasiallisen toimeentulonsa vuokratuloista.

Alkuperäinen idea, jossa yksi perhe asuttaa yhtä rakennusta tontilla, ei aivan toteutunut, sillä asuntopulan vallitessa talonomistajat vuokrasivat huoneita jopa usealle perheelle. Amurissa yleistyi osakeittiöjärjestelmä, jossa huoneisto koostui yleensä yhdestä pitkästä keittiöstä ja neljästä kamarista. Jokaisessa kamarissa asuivat eri asukkaat ja kaikilla oli käyttöoikeus keittiön takkaan. Myöhemmin yhteiskeittiöitä muutettiin asunnoiksi ja asuntokohtaiset liedet yleistyivät.

Puu-Amuri oli asemakaavoitettu alue, jolla rakentamista säädeltiin rakennusjärjestyksellä. Tontit rakennuksineen olivat keskenään yhdenmukaisia. Korttelit muodostuivat neljästä tontista. Yhden korttelin koko oli 660 neliömetriä, jossa oli pihamaata 200 neliömetriä. Asuinrakennukset olivat hirsirakenteisia ja yksikerroksisia, usein L-kirjaimen mallisia. Usein rakennukset valmistuivat useassa osassa. Valmistumisvaiheet riippuivat talonomistajan varallisuudesta, jota kartutettiin muun muassa vuokratuloilla. Tyypillisiä ulkorakennuksia olivat käymälä, navetta talli ja varasto. Suuri osa amurilaisista työskenteli kaupunkialueen tehtaissa. Työ oli raskasta ja työpäivät pitkiä. Kotielämän viettämiseen ei juuri ollut aikaa eikä voimia. Amuri jos mikä oli nukkumalähiö.

Amurin asukasmäärä alkoi laskea 1900-luvun alusta lähtien. Kaupunkiin rakennettiin uusia asuinalueita ja samaan aikaan asutus levisi myös kaupungin rajojen ulkopuolelle. Moni Amurinkin vuokralainen rakensi asunnon Pispalaan. 1950-luvulla Amurin osin jo 1880-luvulla rakennetut talot alkoivat olla huonossa kunnossa, minkä lisäksi tällä keskikaupunkialueeksi muuttuneella alueella oli pääosin yksikerroksisia taloja. Vuoden 1943 rakennusjärjestys mahdollisti jopa kuusikerroksiset talot. Kaupunginhallituksen mielestä täyteen rakennetut korttelit olisivat johtaneet slummiutumiseen ja keskusta-alueen asukasluku olisi kasvanut liikaa. Amurista haluttiin arvokas ja moderni kaupunginosa. Koska se sijaitsi lähellä kaupungin liikekeskustaa, oli suunnittelijoiden mielestä tarpeetonta levittää kaupunkimaista asutusta Amuriin asti. Haluttiin modernia mutta väljää asumista.

Vuonna 1960 järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voitti Heikki Aitolan ehdotus. Aitolan ratkaisu noudatti lamelliperiaatetta, mutta niin, että puisto- ja piha-alueiden lisäksi jouduttiin ottamaan huomioon myös nopeasti lisääntyvien autojen tarvitsemat pysäköintitilat. Arkkitehtikilpailun pohjalta valmistui alueen asemakaava vuonna 1965. Siinä idästä länteen kulkevat kadut muutettiin siinä kevyen liikenteen väyliksi ja Sotkankadun pohjoispäässä oli puisto. Myöhemmin suunnitelma muuttui niin, että Näsijärvenkadulle sijoitettiin tornitalorivistö. Tontteja täytyi yhdistää, jotta kerrostalot voitiin rakentaa. Alkoi usealle vuosikymmenelle ajoittunut rakentaminen, jossa tontteja myytiin kaupungille ja rakennusyhtiöille.

Koko 1960-luku oli kaupunkien voimakkaan kasvun aikaa. Tampereen väkiluku kasvoi ilman alueliitoksiakin yli 30000 henkilöllä. Samaan aikaan rakennustekniikka kehittyi rakennusteollisuudeksi. Uusi elementtiteknologia edellytti suuria tehtaissa valmiiksi tehtyjä sarjoja. Rakennusliikkeet pyrkivät rakentamaan laajoja yhtenäisiä alueita ja hankkivat sitä varten mahdollisimman suuria maa-alueita itselleen tai ainakin rakennettavakseen. Aluerakentaminen yleistyi.

Lähteet

Kanerva, Unto, Pumpulilaisia ja pruukilaisia: tehdastyöväestön työ- ja kotioloja Tampereella viime vuosisadalla. Tammi, Helsinki 1946.

Kuitunen, Hannele, Saneerattu kaupunki: Tampereen Amurin ja Finlaysonin työläisten asuinalueen muutos 1960- ja 1970-luvuilla 2000-luvun kaupunkikäsitysten valossa. Tampere 2016.

Rasila, Viljo, Tampereen Historia IV: vuodesta 1944 vuoteen 1992. Tampereen kaupunki 1992.

Voionmaa, Väinö, Tampereen kaupungin historia. 3. osa, Tampereen historia itämaisesta sodasta suurlakon aikoihin. Tampereen kaupunki 1932.

Oikomiset 2

3972_nLiisanpuiston viuhka.

 

4001_nUusitun Saukonpuiston kulkuväylästö muotoutuu. Tarve uudelle hiekkatielle näyttää ilmeiseltä.

 

4016_nLiikenneympyrä Saukonpuiston koululla on rakennettu luultavasti siksi, että aamuisin ja iltapäivisin taksiliikenne järkevöityy kiertoajoksi koulun sisäänkäynnille.

 

20160715_204617_nItsenäisyydenkatu Porissa. Leikkivä ihminen ei aina etene suoraviivaisesti luonnon ja tekniikan rajalle upotetun teräsbetonisen viemärinkannen kohdatessaan.